Etusivu NAL-tietoa Asukkaille Asunnon hakijoille NAL kumppanina Materiaalit & julkaisut Huviksi & hyödyksi Yhteydenotto





Nuorisoasuntoliitto NAL-tietoa Edunvalvonta

Nuorten puolestapuhuja 

Nuorisoasuntoliitto toimii ensisijaisesti kohderyhmänsä, mutta myös muiden nuorten edunvalvojana asumiseen liittyvissä kysymyksissä.

Liitto osallistuu ja vaikuttaa asumisasioiden käsittelyyn valtakunnallisella ja kansainväliselläkin tasolla. Valtakunnallisesti muun muassa seuraamalla aktiivisesti hallituksen asuntopolitiikkaa, olemalla mukana siihen liittyvässä valmistelutyössä ja nostamalla nuorten asumisen kannalta olennaisia asioita julkiseen keskusteluun. Erityisesti NAL kiinnittää huomiota pienvuokra-asuntojen tuotantoon, asumiskustannuksiin ja nuorille kohdistettaviin avustuksiin liittyviin kysymyksiin.

Paikallisella tasolla edunvalvontatyötä tekevät NAL-paikallisyhdistykset, jotka vaikuttavat oman alueensa asuntopolitiikkaan ja nuorten elinoloihin.

Toimiakseen aktiivisena edunvalvojana ja nuorten asumisen asiantuntijana NAL työskentelee monialaisissa ja moniammatillisissa verkostoissa.